Tilasta runoon, runosta draamaan!

Toisena koulutusviikonloppuna käytimme perjantaina aikaa tilan hahmottamiselle ja sitä kehittäville harjoituksille. Suuri ja avara, tyhjä taikka täysi, vanha puutalo vai valoisa lasiseinäinen eteisaula. Ensimmäisenä tilanhahmottamisen harjoituksista puhuttaessa tulee varmasti mieleen se, että mihin ihmeeseen niitä muka tarvitaan? Mielestäni yksi kanssaopiskelijoistani keksi todella hyvän esimerkin: Hän on itse soiton opettaja ja kertoi oppilaittensa jännittävän esiintymisiä ja että joskus esitykset tapahtuvat suurilla, vierailla lavoilla. Tällöin tilanhahmottamisen harjoitukset voisivat toimia uuteen näyttämöön tutustuttaessa ja jännitystä lieventävänä keinona.

Aloitimme taas jo minulle tutulla harjoituksella. Vanhana ilmaisutaidon lukiolaisena monet tekemistämme harjoituksista on minulle jo tuttuja, mutta nyt niitä on hauska tehdä uudestaan, kun tavoite on täysin erilainen ja ajatukset ja pohdinnat aivan erilaisia. Nyt fokuksessa on se, miten näitä samoja vanhoja tuttuja juttuja saisi muokattua alakouluun sopiviksi ja opettajan työlleni hyödyllisiksi.

Ensiksi teimme "kameraharjoituksen". Siinä kuljetaan tilassa pareittain, toinen sokkona. Parin näkevä osapuoli johdattaa sokkoa kumppaniaan tilassa ja pysähtyy haluamilleen paikoille. Pysähdyttyä hän koskettaa kädellään parinsa päälakea, jolloin sokko avaa silmänsä, mutta vain siksi aikaa kunnes pari koskettaa hänen päätään uudestaan. Näin sokko saa ikään kuin valokuvia, avaamalla silmänsä hetkeksi ja näkemällä kuvan tai maiseman jonka hänen parinsa valitsi.

Seuraavaksi siirryimme vähän suuremman kokonaisuuden omaavaan tilaharjoitukseen. Aluksi opettajamme jakoi jokaiselle paperin ja kynän ja sitten lähdimme liikkeelle. opettajamme johdatti meitä ympäri koulutusrakennusta ja viisi kertaa me pysähdyimme tarkastelemaan jotain huonetta tai vain yhtä tiettyä kohtaa jostakin huoneesta tai tilasta.

Ensimmäisen kohteen kohdalla opettajamme käski piirtää paperin yläkulmaan keskelle yhden viivan ja kirjoittamaansille viivalle substantiivin, mikä kyseisestä paikasta tulimieleen. Seuraavassa paikassa ensimmäisen viivan alle piirrettiinkin kaksi viivaa, joille tällä kertaa kirjoitettiin adjektiiveja. Kolmannessa paikassa piirrettiin kolme viivaa joille kirjoitettiin verbejä, neljännellä paikalla piirrettiin taas vain kaksi viivaa ja niille kirjoitettiin "miten?" -kysymykseen vastaavia sanoja ja viimeisessä paikassa piirrettiin enää yksi viiva, johon kirjoitettiin taas substantiivi. Lopputuloksena jokainen meistä oli kirjoittanut pienen runon käsittelemästämme tilasta, tai tässä tapauksessa koulutuskarennuksemme yhdestä kerroksesta.

Runojen valmistuttua jakauduimme noin viiden hengen ryhmiin. Luimme toistemme kirjoitukset ja valitsimme jokainen itsellemme yhden sanan mistä tahansa viidestä ryhmämme runoista. Sanat valittuamme valmistimme pienen esityksen, yhden kohtauksen, missä kaikkien meidän valitsemamme sanat jotenkin esiintyivät. Esitimme valmistamamme kohtaukset muulle ryhmälle, mutta ei siinä vielä kaikki! Kerran kohtauksen läpi vedettyä katsojat pääsivät tekemään pieniä muutoksia esityksiin. Esimerkiksi yhden ryhmän kanssa kohtausta toiseen kertaan vedettäessä opettaja kesken kaiken sanoi "seis", ja näyttelijät jäivät stilliin. Katsojien tehtävänä oli käydä ensin muuttamassa näyttelijöiden asentoja niin, että still-kuvasta tulisi mahdollisimman negatiivinen. Sen jälkeen tietysti kuva muutettiin vielä mahdollisimman positiiviseksi. Oli todella hauskahuomata, miten pienillä asennon muutoksilla kokohenkilön olemuksen sai aivan päinvastaiseksi!! Sanaton viestintä on mielettömän ratkaiseva!

Lopuksi vielä niissä viiden hengen ryhmissä kirjoitimme uuden runon, nyt millaisen ikinä halusimme, aiheena valmistamamme kohtaus. Runot tietysti esitettiin, kukin ryhmä tyylillään, muille.

Köyhän miehen kylpylä

Ah mikä ihana kokemus tämä köyhän miehen kylpylä olikaan! Kokeilimme ensimmäisen viikonlopun päätteeksi pientä prosessidraamaa, vaikka sitä tullaankin käsittelemään myöhemmin opinnoissamme uudestaan ja syvemmin. Prosessidraamassa on tarkoituksena osallistavan teatterin ja draamakasvatuksen keinoin opettaa jotain aihetta kehystarinan puitteissa. Meidän kylpylä-aiheinen prosessidraama käsitteli stressiä, kuormittumista ja niiden purkamista.

Prosessidraamassa edetään kehystarinassa eteenpäin erilaisten draamallisten harjoitusten kautta. Esimerkiksi me virittäydyimme kylpylätunnelmaan kuvittelemalla erilaisia hierontaöljyjen tuoksuja, kuljetimme toisiamme pareittain sokkona kylpylän pihamailla kuvaillen maisemia ympärillämme ja keksimme mitä kummallisimpia ruokia kylpylän bufeeseen käyttämällä vain yhtä kirjainta ruokalajien alkukirjaimena.

Pienemmissä ryhmissä kehittelimme viisi jollain tapaa kuormittunutta hahmoa, joille loimme ulkonäen, ammatin, perheen, harrastuksia, elämän haaveita ja tietysti syyn, miksi hän on elämän kuormittama.

Hän, joka oli kiltti, mutta täynnä vihaa.

Hän, jolla oli huonontunut muisti.

Hän, jonka sydän oli särjetty.

Hän joka luuli olevansa huonompi kuin muut.

Hän, jolla oli kaikkea, mutta joka ei tuntenut mitään.

Näitä rakentamiamme henkilöitä sitten käsiteltiin koko ryhmämme voimin enemmän. Heistä tehtiin improvisoituja kohtauksia, joissa ilmeni heidän huolensa ja murheensa. Heidät vietiin kylpylään missä hoitohenkilökunta haastatteli heitä ja suunnitteli heille mitä hulluimpia hoitomuotoja, kuten paluun kohtuun, nauruterapia, huutoa ja mekastusta metsässä sekä kauniita naisia.

Vihaa ja turhautumista purettiin taideterapialla:

Huono itsetuntokin kohennettiin kuntoon! Oma kuva piirrettiin paperi pään päällä ja kaverit kirjoittivat kivoja asioita:

Draamaprosessi on mielestäni todella mielenkiintoinen ja mukaansatempaava työtapa! Se on niin monipuolinen ja kokonaisvaltainen, täynnä erilaisia draamaharjoituksia jokaisen maun mukaan huomioiden kaikki aistit ja tunteet. Kun nyt itse opiskelen luokanopettajaksi, sain heti mieleeni monta hyvää ideaa miten tätä voisi soveltaa koulutyöhön! Esimerkiksi, kuinka hauskaa olisi opetella vaikka historiassa viikinkien elämästä draamaprosessina? Sitä voisi vaikka jakaa eri oppitunneille, jokaisella viikinkejä käsittelevällä tunnilla tarinaa mentäisiin väähän eteenpäin yhdellä tai muutamalla draamaharjoituksella. Meidän koulutuksessa kokoajan painotetaan sitä, miten opiskelun pitäisi muuttua kokeilevaksi, toiminnalliseksi ja elämykselliseksi, enkä tiedä mikä olisi enää toiminnallisempaa ja elämyksellisempää opiskelua kuin tämä.

Draamasopimus

Mitä asioita sinä toivot ryhmältä, jonka kanssa tulet tekemään draamaa? Mitä asioita tulisi huomioida, jotta kaikilla olisi turvaisa ja levollinen olo ryhmässä?

Näitä asioita varten on draamasopimus. Draamasopimus tehdään yhdessä koko rryhmän voimin, jonka kanssa tullaan tekemään draamaa. Sopimukseen kirjataan ylös ryhmän idoita, miten saataisiin luotua ilmapiiri, jossa jokaisen olisi hyvä olla, tehdä ja kokea. Sopimus tarvitaan, jotta jokainen uskaltaisi heittäytyä, jotta jokainen haastaisi itseään uusien asioiden äärelle ja jottei kenenkään tarvitsisi pidätellä luovuuttaan. Tällaisen draamasopimuksen voi tehdä ryhmälle kuin ryhmälle riippumatta siitä, tehdäänkö hommia yhdessä koko vuosi niin kuin me, tai vaikka vain yhden tunnin ajan.

Meidän ryhmämme draamasopimuksesta löytyy tällaiset asiat:

1. Toista ihmistä tulee kunnioittaa sellaisena kuin hän on.

2. Kaikille annetaan tilaa.

3. Tule sellaisena kuin olet.

4. Kanna vastuu sujuvuudesta.

5. Yksilö kunnioittaa ryhmää ja ryhmä yksilöä.

6. Haasta itsesi.

7. Anna positiivista palautetta (pyynnöstä hampurilaismalli).

8. Luottamuksellisista asioista ei puhuta ulkopuolisille.

Leikki ja draama

Ensimmäisen lähiopetusviikonlopun aikana puhuimme myös siitä, miten leikki ja draama liittyvät toisiinsa. Minä olen aina pitänyt näyttelemisestä juuri siitä syystä, että siinä saa ikään kuin leikkiä jotain toista, olla joku muu hetken aikaa.

Leikillä ja teatterilla tai draamalla on paljon yhteistä. Leikin avulla lapset voivat käsitellä heille vaikeita tai vieraita asioita. Lapselle ajankohtaiset aisat esiintyvät usein leikeissä. Leikkiä voidaan pelottavia asioita, kuten hammaslääkäriä tai leikkiä voidaan juuri nähtyä sirkusesitystä, jolloin käsitellään nähtyä ja koettua. Leikissä voidaan palata onnellisiin hetkiin ja muistoihin. Näitä samoja piirteitä löytyy teatterista. Teatterissa useinkin käsitellään ajankohtaisia aiheita tai muuten koskettavia, ihmisille tärkeitä asioita, kuten rakkautta, menetystä, iloja ja suruja.

Leikki ja teatteri yhsistyvät näiden sisäisten piirteiden lisäksi myös ulkoisten tekijöiden osalta. Leikeissä usein esiintyy jonkinsorttista rekvisiittaa, prinsessan kuuru, miekka, leikkiastioita, ämpäri tai pehmolelu. Leikkiessä voidaan pukeutua leikkiin sopivasti. Nämä asiat on suoraan siirrettävissä teatterin maailmaan. Rooliasut, lavasteet ja pienet rekvisiitat.

Tämä on yksi tärkeä syy, miksi draaman keinoja olisi hyvä käyttää lasten kanssa opeteltaessa uusia asioita. Leikkiminen on lapsille luonnollista, tuttua ja mielekästä. Ja jos meillä on mahdollisuus käyttää tällaisia lapsille mieluisia tapoja opetuksen ja kasvatuksen tukena miksi me emme niitä käyttäisi?

Kontaktiharjoituksia

Keskittymistä. Tarkkailua. Katsekontakteja. Näitä kaikkia vaativat kontaktiharjoitukset. Kontaktiharjoitukset sopivat esimerkiksi draamasession aloitukseksi, jolloin saa omaa mieltä virkeämmäksi. Kontaktiharjoituksilla saa myös hyvin tyhjennettyä pään muista ajatuksista, sillä ne vaativat usein paljon keskittymistä, eikä muille mietteille ole silloin päässä tilaa.

Täällä pohjolassa meillä on bussipysäkkikäyttäytymiselle omat kirjoittamattomat säännöt. Kävele hiljaa pysäkille, ole mahdollisimman huomaamattomasti, älä puhu kenellekkään äläkä missään tapauksessa erehdy katsomaan ketää silmiin! Noh, ehkä tämä on jo hieman kärjistettyä, mutta eiköhän jokainen meistä tunnista edes hieman itseään tuosta kuvailusta? "Suomalaiset bussipysäkillä" on yksi hyvä esimerkki kontaktiharjoituksesta, joka sopii hyvin "alkulämmittelyksi". Idea on hieman samanlainen kuin yhdessä viime postauksessa esittelemässäni tutustumisleikissä. Harjoituksessa kaikki seisovat piirissä ja lähtevät tavoittelemaan katsekontaktia kenen tahansa kanssa piiristä, aloittamalla omalta vasemmalta löytyvästä vierustoverista ja edeten siitä järjestyksessä. Kun jossain vaiheessa katseet kohtaavat, pitää kyseisten henkilöiden kiljaista kauhusta ja näin he tippuvat harjoituksesta pois. Jottei harjoitus kävisi liian pitkäveteiseksi, voi kuka tahansa osanottajista missä tahansa vaiheessa harjoitusta huutaa "Bussi tulee!", jolloin kaikkien vielä pelissä mukana olevien pitää keskenään vaihtaa paikkoja piirissä ja aloittaa katseen hakeminen uudestaan taas vasemmasta vierustoverista. Harjoitus päättyy kun on enää kaksi henkilöä mukana, ja he ovat "voittaneet" harjoituksen.

Seuraavana kontaktiharjoituksena pelasimme varmaan lähes kaikille tuttua silmäniskumurhaajaa, kuitenkin pienellä draama-twistillä. Sen sijaan että olisimme istuneet piirissä kuten yleensä silmäniskumurhaajaa pelattaessa, olimmekin muun muassa italialaisella lentokentällä, missä juuri oli tullut ilmoitus lennon peruuttamisesta. Murhaajan oli siis suoritettava tehtävänsä kaikkien näiden lentokentän henkilökunnan jäsenten, matkustajien, turistien, bisnesmiesten ja muiden lentokentällä tavattavien henkilöiden lomassa. Tämä oli mielestäni ihana harjoitus! Sai olla roolissa mitä mielenkiintoisemmissa ympäristöissä, kuitenkin kokoajan valppaana yrittäessä huomata kuka mahtaa olla laitapuolenkulkija.

Vielä yksi mielenkiintoinen harjoitus oli eräänlainen kontaktiharjoituksen ja improvisaatioharjoituksen sekoitus. Vähän niinkuin tuo edellinenkin. Yksi ryhmästä meni huoneen ulkopuolelle odottamaan. Sillä aikaa muut ryhmäläiset sopivat salaisesti huoneessa vallitsevan tilanteen ja kuka tilanteeseen sopiva hahmo oven ulkopuolella oleva henkilö on. Kun odottaja päästettiin takaisin sisään, oli huoneessa improvisoitu tilanne päällä. Ulkopuolella olleen henkilön oli saatava selville, mistä tilanteesta oli kyse ja kuka hän oli. Meidän ryhmässämme tilanteeksi valittiin hautajaiset ja oven ulkopuolella ollut henkilö oli myöhässä oleva kanttori.

Nimi- ja ryhmäytymisharjoituksia

Toissa viikonloppuna kaikki alkoi ja oli ensimmäisen kontaktiopetusviikonlopun aika! Perjantaina kun viideltä astelin opetustilaan en vielä tiennyt mitä tulevan piti. Huoneessa istui 19 vierasta ihmistä, eri ikäisiä ja näköisiä, kaikki minulle tuntemattomia, mutta kaikilla silti sama jännittynyt ja ihmettelevä ilme kasvoilla kuin mikä omillanikin oli. Istuin tyhjälle tuolille, vedin syvään henkeä ja olin valmis aloittamaan.

Jännitys ja hämmennys olivat hetkessä tipo tiessään kun vaan pääsimme aloittamaan! Kävi ilmi ettei kukaan meistä tuntenut toisiaan etukäteen, mikä oli tietysti huojentava kuulla. Näin olimme kaikki samassa tilanteessa, samoilla eväillä liikenteessä. Näillä lähtötiedoilla olikin hyvä päästä käsiksi tutustumis- ja ryhmäytymisharjoituksiin.

Aloitimme onnekseni minulle jo tutulla harjoituksella. Kovana jännittäjänä tuttu harjoitus sai minut heti hieman rennommaksi. Harjoitus tapahtui piirissä seisten. Piirissä oli tarkoitus katsoa jokaista ryhmäläistä vuoronperään silmiin, yrittää hakea katsekontaktia omalta vasemmalta aloittaen ja järjestyksessä edeten. Kun katseet jonkun kanssa kohtasivat, vaihdettiin kyseisen henkilön kanssa piirissä paikkoja ja piirin keskellä käteltiin ja kerrottiin oma nimi. Tätä harjoitusta on myös helppo varioida mielen mukaan! Me teimme erilaisia versioita myös, esimerkiksi tervehdimme toisiamme eteläeurooppalaisilla poskisuudelmilla, venäläisellä tervehdyksellä ja pienemmissä ryhmissä keksimillämme salaisilla tervehdyksillä, mihin kuului keksimämme liike ja lausahdus tai huudahdus. Heti tuli mieleen, että esimerkiksi kielten opetuksessa tätä pystyisi helposti käyttämään, kun harjoitellaan tervehdyksiä ja itsensä esittelyä.

Seuraava tutustumisharjoitus, tai nimileikki, minkä kävimme läpi oli nimeltään "verikoira". Ryhmä seisoi piirissä ja yksi piirin keskellä. Piirissä seisojat heittivät kuvitteellista luuta toisilleen sanoen aina sen henkilön nimen kenelle luun heitti. Keskellä oleva, verikoira, yritti koskettaa aina sitä kenellä luu oli, ennen kuin tämä ehti heittää sen seuraavalle. Itse tunsin tämä leikin ennestään nimellä "läpsy". Tässä leikissä nimet tulivat todella tehokkaasti tutuiksi!

Perinteisempänä ryhmäytymisharjoituksena teimme seuraavan: jakuduimme neljään viiden hengen ryhmään. Opettaja antoi ohjeen minkä mukaan pienryhmän kanssa piti muodostaa jono, esimerkiksi pikkurillin tai hiusten pituuden mukaan. Paras joukkue palkittiin, ja mikäs olisikaan ollut sen parempi palkinto kuin kahden minuutin hieronta jokaiselle!

Näillä harjoituksilla kaikkien ryhmäläisten nimet tulivat todella tehokkaastii opituiksi! Kuitenkin, draaman tekeminen, kokeileminen ja kokeminen vaatii heittäytymistä. Joillekin jopa täysin tuttujen kanssa se voi tuottaa suuriakin vaikeuksia. Nimileikkien lisäksi teimme siis vielä yhden harjoituksen, jossa jokainen pääsi kertomaan enemmän ja tarkemmin itsestään. Pienissä neljän hengen ryhmissä, toteutimme itsestämme kertomisen still-kuvien avulla. Jokainen vuorollaan muokkasi omista ryhmäläisitään kolme still-kuvaa, jotka jotenkin kertoivat omasta itsestään. Lopuksi jokainen esitteli omat kolme still-kuvaansa koko ryhmälle ja niiden avulla esitteli itsensä syvemmin ryhmälle. Tämä oli mielestäni todella tehokas harjoitus!! Tässä pääsi todella "turvallisesti" jo hieman esiintymään ryhmälle. Puhuminen ja itsestään kertominen oli helpompaa kun oli muu ryhmä stillinä kerronnan tukena. Myös still-kuvan osana pääsi kokeilemaan heittäytymistä ja pelleilyä ryhmän edessä. Tällä tavalla myös muiden kertomat asiat jäivät tehokkaasti mieleen! Muistan vieläkin elävästi todella monia still-kuvia!

Tällaiset nimileikit ja ryhmäytymisharjoitukset ovat äärimmäisen tärkeitä teettää tilanteessa kuin tilanteessa kun mikä tahansa uusi ryhmä on aloittamassa yhteistyötä. Etenkin tässä koin, että näistä harjoituksista oli todella paljon hyötyä! Tunnelma ryhmämme välillä keveni harjoitusten myötä ja heti tuntui kotoisammalta kun oppi muiden nimet ja tiesi vähän millaisilla taistoilla muut ovat näitä opintoja suorittamassa. Oli myös helpottava päästä kertomaan, kuinka vasta-alkaja itse olen pedagogisella tielläni. Suurella osalla ryhmäläisitäni on jo paljon kokemusta työelämästä ja ajatuksia siitä, mihin he mahdollisesti näillä kursseilla oppimiaan taitojaan voivat soveltaa vaikka heti omassa arjessaan. Vaikka eiköhän minullekin tule eteeni mahdollisuuksia teettää näitä harjoituksia vielä ennen valmistumistani!! En millään malttaisi odottaa sitä neljää vuotta!

Kuka? Missä? Milloin?

Noniin! Tässä sitä taas mennään, kohti uusia haasteita ja kokemuksia!

Minä olen Anniina ja olen toisen vuoden luokanopettajaopiskelija Raumalta. Opettajan ammatti on ollut haaveeni jo pitkään, siitä asti kun tapasin ensimmäisen oman opettajani. Siis ensimmäisen luokan ensimmäisestä koulupäivästä asti olen haaveillut punaisista omenoista, liitutauluista ja karttakepeistä!

Nyt kun vihdoin ja viimein olen suorittanut oman osuuteni koulunpenkillä, ja olen yliopistoon päästyäni taas askeleen lähempänä unelmaani, en millään jaksaisi odottaa kaiken uuden tiedon sisäistämistä! Kesällä suoritin Jyväskylän avoimen Yliopiston kautta erityispedagogiikan perusopinnot ja niistä innostuneena ilmoittauduin heti seuraavaan opintokokonaisuuteen: draamakasvatuksen perusopintoihin!

Olen käynyt lukion Helsingissä Kallion ilmaisutaidon lukiossa, joten draama, puheilmaisu, kirjallinen ilmaisu, näytteleminen ja kaiken tämän sorttinen touhuaminen on aina ollut sydäntäni lähellä! Nyt vuoden opiskeltuani luokanopettajaksi, ja pienen koulumaailman kokemukseni perusteella voin jo todeta, että draaman keinojen käyttäminen opetuksen tukena on asia, mikä minua kiehtoo ja mitä haluaisin päästä itse toteuttamaan tulevaisuudessa tulevien oppilaideni kanssa. Siksi siis kaiken muun arjen hässäkän ohelle haalin itselleni vielä tällaista lisäpuuhaa.

Opinnot järjestää siis Jyväskylän avoin Yliopisto. Opintoihin kuuluu itsenäisiä tehtäviä, erilaisia esseitä ja kirjoitustehtäviä, teatterissa käyminen sekä viikonloppujen mittaisia kontaktiopetuksia.  Kontaktiopetusta järjestetään Jyväskylässä ja Helsingissä. Itse suoritan lähiopetukset Helsingissä. Yksi opintoihin kuuluva tehtävä on pitää opintopäiväkirjaa. Ensimmäisellä kontaktiopetusviikonlopulla puhuimme ryhmäläisteni kanssa, että olisi hauska jakaa kokemuksia ja toteuttaa päiväkirjat blogin muodossa. Itse kirjoitan jo ennestään yhtä blogia, joten innostuin ideasta heti! Näin myös esimerkiksi omat opiskelijatoverini Raumalla voivat halutessaan tutustua draamakasvatuksen opintoihin minun ajatusteni kautta.

Odotan innolla mitä nämä opinnot tuovat tullessaan! Ensimmäinen lahiopetusviikonloppu on siis jo takana ja en voisi olla tyytyväisempi!